Taas yhtenä unettomana yönä tuijotan jääkaapissamme olevia säilöttyjä kirsikoita. Niitä on ollut jo usean vuoden ajan, mutta tämä viimeisin erä muistuttaa minua siitä menneestä elämäntavasta, jota yritin ylläpitää muutaman viimeisen vuoden ajan. Tunnen suurta surua ja jopa epätoivoa, koska viime kesänä tekemäni ratkaisu repäisi minut tuosta turvallisesta ja tasaisesta elämästä johonkin täysin hallitsemattomaan sekä turvattomaan tilaan. Kymmenen vuotta sitten unelmoin päivätyöstä ja tasaisesta elämästä. Opiskelemalla muutaman vuoden tiukalla tahdilla saavutin tuon elämän kynnyksen vain huomatakseni, että en sovi tuohon maailmaan. Ja nyt vietän taas näitä pitkiä, pimeitä tunteja yöllä ilman unta. Olen aika varmasti päästäni vialla.
Mutta tiedän hyvin, että vaikka nämä unettomat yöt johtuvat osaksi uuden yrittäjän stressistä, johtuvat ne myös valtavasta pettymyksestä. Pettymyksestä, että en ollutkaan omien tai muiden toiveiden mukainen. En kaikesta huolimatta tyytynyt siihen mitä tavoittelin vaan lähdin hakemaan kuuta taivaalta. En kadu päätöstäni, mutta totta puhuen välillä toivoisin olevani vähemmän minä ja enemmän joku muu. Olisi ihanaa keskittyä siihen mitä nyt on eikä vaan miettiä mitä tulevaisuudessa voi tehdä. Olisi itse asiassa ihanaa säilöä esimerkiksi kirsikoita (jos olisi niiden aika).
Olen kuitenkin pienestä tytöstä asti ihaillut voimakkaita naisia. Muistan 80-luvulla kuinka minusta Margaret Thatcherissa oli jotain todella kiehtovaa. En tietenkään tuntenut politiikkaa silloin lainkaan, mutta muistan hyvin kuinka minua häiritsi niin miesten kuin naisten puheet hänestä. Suurin osa puheista liittyi Thatcherin ulkoiseen olemukseen ja hänen seksielämäänsä liittyviin epäilyksiin. Tähän pieni huomio: Lapsena minusta oli ihanaa kuunnella aikuisten juttuja, koska aikuiset eivät millään tavoin huomanneet läsnäoloani. Oli helppo istua pöydässä ja vain rekisteröidä keskustelua. Ja toiseksi: minulla on ihan järjetön muisti.
Mutta niin. Voimanaisiin… Tiedän, että vaikutusvaltaiset naiset tässä maailmassa ovat kohdanneet paljon suurempia vastuksia ja epäluuloja, joita tulen itse ikinä kohtaamaan. Silti mietin, miltä se heistä on tuntunut ja tuntuu. Koska välillä tunnen itseni todella heikoksi, kun annan esimerkiksi miesten vähättelyn ja pilkan vaikuttaa niin voimakkaasti. Koska tässä erittäin raskaasti sukupuoli-perusteisesti jakautuneessa maassa muiden paitsi miesten parempi olla hiljaa. Tunteeko Hillary Clinton tai Michelle Obama epävarmuutta näinä yön tunteina? Koska jos niin on, voi minullakin olla vielä mahdollisuuksia. Mutta nyt jatkan vain kirsikoiden tuijottamista.
Toivon kaikille oman tiensä kulkijoille parempia yöunia.
Omaan itseensä tutustuminen, oman itsensä tunteminen ja sitä seuraava oman itsensä hyväksyminen, joka tekisi omasta itsestä maailman vahvimman juuri sellaisena kuin on, on varmaan läpielämän kestävä kehitys. Olisi mahtavaa ja niin rauhoittavaa jo nyt elämän puolivälissä olla varma siitä kuka ja millainen on, mutta mä luulen, että jatkuva kaikelle uudelle avoimuus ja uteliaisuus tekee sen, että kokee olevansa keskeneräinen, kun joka kulma houkuttaa kurkistamaan kulman ympäri.
Tämä oli taas jälleen hyvä kirjoitus, kiitos.