”Niin minä mieleni pahoitin.” Kirjailija Kyrö kiteytti suomalaisen yhden perusominaisuuden tähän lauseeseen täydellisesti. Missään muualla en ole kohdannut yhtä suurta kykyä harmistua kanssaihmisten tekemisistä ja sanomisista. Olen aina inhonnut syvästi tätä kykyä keskittää kaikki energia siihen naapuriin uuteen autoon tai tyttöystävään, vaikka energian voisi keskittää omaan peilikuvaan (fyysiseen ja henkiseen).
Eräällä sosiaalisen median foorumilla jaettiin tänään Kauppalehden (!) artikkeli ihmisen laittamista Facebook-päivityksistä. Ja juuri niistä liikuntaan ja urheiluun liittyvistä! http://m.kauppalehti.fi/uutiset/paivitatko-urheilusuorituksesi-facebookiin—taustalla-narsismia-ja-itsetunnon-heikkoutta/EkpxEnfs?ref=facebook%253A8932
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen, että miksi Kauppalehdessä kirjoitetaan näin. Mutta sitä en jaksa nyt miettiä vaan aloin tänään pohtia tätä sosiaalisen median ongelmaa. Mitä voin päivittää omaan profiilini? Etten vain loukkaa ketään tai vaikuta ylimieliseltä? Koska kirkon kirous sen päälle, joka itsensä nostaa jalustalle!! Kyseisen artikkelin mukaan brittitutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että urheilusuorituksistaan päivittävät ihmiset ovat narsisteja ja heillä on psykologisia ongelmia. Noh… tunnenko piston itsessäni? Koska tämän vuoden aikana on tullut postattua aika monta urheilusuoritusta Facebookiin. Itse asiassa en tunne, koska uskon siihen, että jokaisella on oikeus hehkuttaa omia tekemisiään. Meiltä suomalaisilta puuttuu kyky olla ylpeitä omista suorituksistamme.
Näin pääsemme takaisin alkuperäiseen ongelmaan eli mielensä pahoittamiseen. Kaunis ihminen jakaa kuvia itsestään, koska hänestä ne ovat todella hyviä kuvia ja haluaa näyttää niitä muille. Palaute: itserakas. Ihminen, joka on maannut kuukauden sängyssä ja vihdoin uskaltautuu lähikauppaan, on onnensa kukkuloilla ja samalla ihan loppu. Palaute: laiska. Ihminen, joka on ostanut unelmiensa talon eikä pysty pitämään tietoa ja kuvia itsellään. Palaute: rahoilla pröystäilijä. Ihminen, joka aloitti elämäntaparemontin vuosi sitten ja on ylittänyt itsensä niin monin tavoin tämän vuoden aikana. Palaute: leuhkija. Miksi on niin vaikeaa antaa positiivista palautetta ja tykätä toisen tekemisestä? Kateuden pisto on terve tunne, mutta sen ylle pitää nousta. Millä perusteella voit tuomita toisen ihmisen päivityksen ja ”itsensä kehumisen”? Koska kukaan muu kuin tuo ihminen ei tiedä, kuinka paljon voimia ja rohkeutta on tarvittu tuon teon tekemiseen.
Joten ollaan rohkeita suomalaiset. Oletko ylpeä itsestäsi? Käytä CAPS LOCKia, huutomerkkejä ja hymynaamoja! Huuda vaikka torilla. Kunhan tämä kansa vaan vihdoin ryömii ulos säkkikankaasta ja uskaltaa olla flamboyant* (lempisanani englanninkielessä, suomenkielessä ei löydä kunnon vastaavaa.) Kunhan tämä kansa vihdoin sanoo ääneen ”Minä tein. Tein hyvin, koska halusin ja pystyin.”
Tämä blogi on omistettu niille ihmisille ja yhdelle erityisesti, jotka olette tämän vuoden aikana opettaneet tai ainakin yrittäneet opettaa rohkeutta ja ylpeyttä omista suorituksista. Vaikka en sitä aina sano ääneen, on kiitollisuuteni ylitse vuotavaa.
*very confident in behaviour, and liking to be noticed by other people, for example because of the way you dress, talk, etc.: lähde: Cambridge Dictionary, suomeksi: pramea (hirveä sana; ei kuvaa alkuperäisen sanan luonnetta)
”Kylläkin niin mieleni pahoitin” on varmaan se yleisin siitä naapurin autosta, mutta toinen aika yleinen on kans ”Perkele, menispä pian rikki” sen kirjoitti lauluunsa muinoin toinen sananiekko Eli Mikko Alatalo.